TANSSILAVA KISAPIRTTI

Kisapirtti on  Särkisalmen Nuorisoseura ry:n omistama tanssilava Parikkalan Särkisalmella.
 Nuorisoseura järjesti kesällä 2006 ajalla 7.6-16.8 keskiviikkoisin 11 tanssit.

Nimekkäät orkesterit ja suositut solistit  vetävät yleisöä yhä kasvavan lavatanssiharrastuksen pariin.

 Kisapirttiä vuokrataan myös yrityksille ja yksityisille erilaisia juhlatilaisuuksia varten pitkin vuotta.

Parisataa jäsentä käsittävän Särkisalmen Nuorisoseuran ry:n puheenjohtajana toimii 

itsekin innokas tanssija Paula Huikko.

Talvisin vireä nuorisoseura järjestää yleisiä tanssikursseja oman  ohjaajan Juha Auvisen johdolla.

Nuorisoseuran H-KILTA -kerho kokoontuu myös esim. Kisapirtillä pari kertaa kuussa.

Lisäksi tiloissa  huonekaluyritykset pitävät näyttelyitä, kansalaisopisto jumppaa ja

kantritanssijat harjoittelevat omia syys- ja kevätohjelmiaan.

Parikkalan ensimmäisiä  Kantrifestareita varten Kisapirtin sisätilat ja piha-alueet somistettiin kantrihenkiseksi "villin lännen tyyliin" artenomi Helena Raskin johdolla.

Kantrielämyksiä paikan päällä Kisapirtilla lauantaina  2.7.2005 oli kokemassa n. 700 henkeä!

Klikkaa tästä kartta esiin!  Alue: Parikkala, Osoite: Melkoniementie 139