|
LUCKY BOOTS - KANTRITANSSIRYHMÄ
|
|
Kantritanssiharrastuksen historiaa Särkisalmella "Kantritanssiharrastus alkoi Parikkalan
seudulla vuonna 1999", muistelee tanssinohjaaja Ritva Joro. Imatralla oli 31.1.1999 Nuorisoseurajärjestön järjestämä
kantririvitanssikurssi, jolle osallistui
muutama ihminen täältäpäin, mm. minä. Saman
vuoden syksyllä Rautjärven Kansalaisopisto otti kantritanssin
ohjelmistoonsa yleisön pyynnöstä ja pyysi
minua ohjaajaksi. Innostuneita tanssijoita oli
kymmenittäin. LUCKY BOOTS-kantritanssiryhmä Esiintyvä ryhmämme LUCKY BOOTS perustettiin
keväällä 2000, kun esiintymispyyntöjä alkoi
tulla. Mielellään lähdimme esiintymään, innostusta oli vähintään yhtä
paljon kuin taitoa! Ryhmässämme on tanssijoita
Parikkalan lisäksi entisen Saaren ja Uukuniemen sekä Simpeleen ja
Rautjärven alueelta. Rivitanssia
tanssimme paitsi perinteisen ja irlantilaisen kantrimusiikin myös
valssin, polkan, rockin ja diskomusiikin tahdissa. Tilauksen mukaan esiintymisryhmä käsittää
6-16 tanssijaa. | ||
|
Näyttää siltä että täällä jo viisi vuotta kestänyt innostus
tanssiin jatkuu sekä Lucky Bootsilaisilla että | ||
|
|
Sanna
Hallikainen, DJ:nä toimii Osmo Joro |
|
|
|